Sairaat entiset.

Suurella osalla meistä naisista taitaa olla ainakin yksi suhde historiassaan, jonka olisi voinut jättää kokematta.
Mullakin oli tällainen. Se alkoi 2009 ja loppui 2010.
Sen enempää suhdetta tässä ruotimatta, koska haluan unohtaa kyseisen ihmisen ja päästä hänestä eroon, haluan nyt kuitenkin kirjoittaa hänestä jotta hänkin ymmärtäisi jatkaa elämäänsä eteenpäin.
 Hän nimittäin piinaa mua edelleen. Erosta on kaks vuotta. Hän on uudessa parisuhteessa. Silti, hän käy lähes joka päivä täällä blogillani ja kävi aikaisemmallakin blogilla.

Hän tietää, että oon amputaation jälkeisessä kuntoutuksessa, koska mun jalka amputoitiin meidän suhteen aikana. Silti hän nyt kokee asiakseen käydä kirjottamassa mulle tänne "mene töihin"-viestejä anonyymina.
Mulla on tossa blogin oikealla reunalla seurantalista, josta näkee että mistä paikkakunnalta tai maasta tänne tullaan ja mitä kautta, millä hakusanoilla jne.
Mä tunnistan hänen kirjoitustyylin ja uusimpana keksintönään, hän esiintyy Mohammedina, joka on tullut Dubaista (hän on siellä varmaankin tällä hetkellä lomalla) suoraan mun blogille hakemalla googlesta mun blogin nimeä.  Voitte käydä lukemassa hänen kommenttinsa "Epäonninen tiistai"- kirjotuksesta.
En tiedä, miten tyhmänä hän mua oikein pitää? Kuvitteleeko että ihan tosissani uskoisin, että joku random-Mohammed Dubaista etsii JUST MUN blogin googlella, ja sujuvalla suomen kielellä kirjoittaa muka hoono soomi-tyylillä. Kaikesta huomaa, että sen on kirjoittanut suomalainen ihminen. Ulkomaalaiset ei tee sellaisia kirjotusvirheitä.

Olen tähän todella kyllästynyt, mutta en voi asialle mitään. Olen yrittänyt hänelle useita kertoja sanoa että jättäisi mut rauhaan, mutta ilmeisesti hän on jotenkin mieleltään sairas koska hän ei siihen kykene. Olen jo sietokykyni rajoilla tässä suhteessa, koska haluan hänet todellakin pois elämästäni. Olen miettinyt ottavani hänen tyttöystäväänsä yhteyttä. Jos se saisi hänet lopettamaan piinaamiseni.

Olen keskustellut asiasta Avomiehenikin kanssa, eikä hänkään enää jaksaisi mutta ei ole keksinyt keinoa päästä hänestä eroon.
Onpahan tämä tyyppi käynyt äitinikin blogilla pällistelemässä.
Mitä voin tehdä? Keinot on vähissä, mutta asia rassaa mua todella paljon. Aikani yritin olla huomioimatta mutta enää en kertakaikkiaan kykene.

Perjantai

Noniin. Soittelin taas silloin keskiviikkona siitä b-lausunnosta että pitääkö se hakea vai kuinka, niin se olikin sitten laitettu suoraan Kelaan ykkösluokassa korjattuna.
Nyt mua sitten jänskättää, että mitkä päivämäärät siellä nyt on ja niin edelleen. No toivottavasti menee läpi.
Viime viikon keskiviikkona taas lähettelin mailia Hesarille, kun yhtenä päivänä jäi lehti tulematta. Sain sitten kolme ylimääräistä päivää lisää tilaukseeni ja se jakaja ilmeisesti oli käsittänyt jotain väärin tai teki tahallaan, koska se jakoi kaks lehteä kerralla.
Hiukan mulle ainakin tuli sellainen kettuilun maku siitä, sillä ei kai kukaan nyt oikeesti oo niin tyhmä että saman päivän lehteä kaksin kappalein laittais luukusta. Mene ja tiedä.
Voihan se tietty olla, että se ajatteli että kummallekin saadaan ihan ikioma lehti luettavaks ettei tarvii oottaa kun toinen lukee sen ensin! Kätevää.

Kuvailin eilen mun uusinta ostostani, Lutsin Delf Moonia jota ei enää Lutsin sivuilla myydäkään. Kallis se oli, mutta on se mahdottoman komeakin. Money well spent! Mutta mulle ne ei ole rahassa mitattavia asioita ja jos joskus kyllästyn, saan varmasti aikalailla omani takaisin koska nää on keräilynukkeja, ei leikitettäviä.

Tänään ois kai tarkotus tilata thaikkuruokaa kotiin, ku meille tuli tommonen menulistakin. Njam!
Hyvää viikonloppua kaikille.

Fleksaus

Törmäsin netissä tällaiseen uutiseen. Ensimmäinen ajatus oli, että pitääkö ihan kaikelle keksiä joku trendinimi?
No pitää tietysti, että voidaan myydä ajatusta ihmisille paremmin.
Itse olen tässä nyt jo vuoden ajan seurustellessani kasvis/kalasyöjän kanssa vähentänyt lihan syönnin aika minimiin.
Ajatus sai kokea käytännön Avokin myötä, ajatuksen tasolla se asia oli kytenyt jo hyvin pitkään. Mulla on nimittäin erittäin laiskat suolet ja hidas aineenvaihdunta ja etenkin punainen liha aiheutti kaikenlaisia ongelmia.
Lähinnä sen, että olo oli turpea ja raskas koko ajan, kun se liha siellä suolistossa eleli monen monta päivää ennen ulostuloaan (anteeksi tässä kohtaa mahdollisille muodostuville mielikuville).
Sen lisäks tuntui että se suolistossa päivien ajan mätänevä liha puski kaikkea kökköä ihon läpi ja iho voi tosi huonosti.
Nyt iho voi paremmin, hiuksetkin voi paremmin eikä ole enää turvonnut olo.
Laiskan suolen kanssa on ongelmia edelleen, mutta selkeästi se lihan vähentäminen on parantanut olotilaa.
Toki edelleen syön lihaa jos sitä on tarjolla, mutta itse sitä ostan harvemmin. Ulkona syödessä en myöskään sylje liharuokien suuntaan.
Fleksaamisessahan on kyse nimenomaan siitä, ettei siitä lihasta luovuta kokonaan, sitä vaan vähennetään.

Saa nyt sitten nähdä, että mitä tämä fleksaustrendi tuo tullessaan, vai onko se vain tähdenlento. Gluteenittomasta ruuasta on myös povattu seuraavaa trendiä. Ehkä se toisi helpotuksen pakon edessä gluteenitonta ruokavaliota toteuttaville, valikoimat kun on aika suppeat ja hinta todella korkea. Jospa trendin myötä valikoimat laajenisi ja hinnat putoaisivat.

(Google)

 Itsellä ei niinkään eettiset syyt ole lihansyönnin vähentämisen takana vaan puhtaasti terveydelliset.

Epäonninen tiistai

Mullahan on siis surullisen kuuluisaa huonoa onnea lääkäreiden suhteen. Nyt tässä amputaation jälkeen olen joutunut tekemisiin toinen toistaan epäpätevämpien terveyskeskuslääkäreiden kanssa. Kaikki eivät tietenkään ole huonoja, mulle on vaan sattunut ne kaikista hölmöimmät.

Edellisen kerran vuosi sitten, sain viiden viikon ajan tapella lekurini kanssa että kirjottaa mulle b-lausunnon, jonka piti olla ihan itsestäänselvyys.

No nyt sitten täällä Espoossa, tapasin mukavimman lääkärin koskaan niinkuin taisin täälläkin siitä hehkuttaa. No kävi sitten ilmi, että vaikka oli tosi mukava ja ihana, on myös harvinaisen lahopäinen.
B-lausuntoa on saatu nyt odottaa kaksi viikkoa, kun ensin se luvattiin laittaa Kelaan, ja aikani Kelan sivuja kytättyäni soitin terveyskeskukseen, että onko sitä laitettukaan. Kävi ilmi ettei oltu laitettu ja koska mulla on nyt hankala päästä kulkemaan oikeassa jalassa olevan kipsin takia, pyysin sitten viime viikon lopulla että lekuri laittaisi sen mulle postiin. Pahoitteli, että oli unohtanut sen sinne Kelaan laittaa ja lupasi pikimmiten sen mulle laittaa.
Eilen se sitten tuli ja luettuani sen läpi, mut valtas niin iso epätoivon tunne ettei tosikaan. Kelasta laittoivat kirjeen, jossa ilmoittavat että 1.6. mennessä on lausunnon oltava siellä tai he ratkaisee asiat sitten muulla tavoin.
B-lausunto oli täynnä kirjotusvirheitä ja lääkärin omia tarinoita jotka tosin edesauttavat tietenkin sen lausunnon läpimenemistä Kelassa. Sen lisäksi lopussa luki, että saikkua on myönnetty 1.6.2012- 1.6. 2012. Eihän tää voi olla totta. Luin tän kohdan useaan otteeseen, jos vaikka olinkin lukenut ensin väärin. No en ollut.
Ei muuta, kuin neljännen kerran soittoa terveyskeskukseen kahden viikon aikana tästä lausuntoasiasta, että lääkäri on kirjottanut työkyvyttömyyden alkamaan ja loppumaan samana päivänä. Sairaanhoitajakin oli sitä mieltä, että yleensä ne laitetaan sieltä suoraan Kelaan ja että ei se ehtisi enää korjattunakaan sinne, ellen itse sitä hae ja vie. Mikä on vähän hankalaa.
Tänään mun pitäisi sitten soittaa sinne viidennen kerran, että onko se päivämäärä nyt korjattu ja laittavatko ne sen nyt mulle vai haenko sen sieltä kynkäten vai mitä.

Ilouutinen oli puolestaan se, että Helskyn aikuisten käsityökoulusta laitettiin sähköpostia että mulle on paikka syksyllä alkavaan koulutukseen. Se on nelivuotinen käsityön taiteen perusopetus joka tapahtuu joka toinen lauantai lähiopetuksena ja muutoin itsenäisenä opiskeluna. Siitä ei saa mitään ammattia, mutta luulenpa että tuossa neljässä vuodessa kehittyy aikalailla ammattilaiseksi.

Rainbow-jogurtit

Nyt on kuulkaas ihan pakko hehkuttaa kaikille muillekin näitä mun makuelämyksiäni.

Juttuhan on niin, että meillä syödään jogurttia aina aamuisin joko soijarouheen, soijahiutaleiden tai vaikkapa corn flakesin kanssa.Tai sit ihan vaan silleen.
Yleensä meillä on maustamatonta jogurttia, ja kaikkea mahdollista ollaan kokeiltu. Kreikkalaista ja turkkilaistakin.
Kuitenkin ehdottomaksi suosiksiksi on nousseet nimenomaan Rainbown jogurtit.
Ne on verrattain paljon halvempia kuin vastaavat kalliimmat tuotteet ja mun henkilökohtainen, ja Avokinkin mielipide on että ne vaan maistuu paremmalle. Niissä on täyteläinen maku, ilman sellaista äkkimakeaa sokerilla kuorrutettua makua.
Tänään aamulla bongasinkin sitten yllätyksekseni jääkaapista Metsämarjajogurtin maustamattoman sijaan.
Jo ensimmäinen lusikallinen oli sen verran taivaallinen kokemus, että kielihän siinä meinas mennä! Ihanan paksua, raikasta kuohkeaa jogurttia, mmmm! Eikä yhtään liian makeaa ja kaikenlisäksi vähälaktoosista. Aamu alkoi siis vallan ihanasti.

Jos jogurttia tekee siis mieli, niin ehdottomasti suosittelen rohkeasti kokeilemaan, vaikka on ns. halpismerkkiä niin on kyllä paljon laadukkaampaa kuin useimmat. En tiedä onko sillä jotain tekemistä asian kanssa, että nää tehdään Virossa. Siellähän on tunnetusti jälkiruokakulttuuri ihan omaa luokkaansa ja kaikenlaiset maitotuotteet ihan huippumaukkaita.

Turvonneet silmät.

Perkkaa-päivillä käytiin tänään kattomassa meininkiä, siellä oli kyläpelimanni soittamassa haitaria, syötävää, arpajaisia ja taikuri. Kauheen kauaa ei siellä jaksettu olla, kun ei arpajaisistakaan tullut mitään voittoa vaikka kolme arpaa ostin, vierestä meni koko ajan.

Ekaks ei meinattu mennä Vermoon kirppistelemään, mut mentiin sittenkin. Löydettiin viimeks savipata ja nyt löydettiin savipataruokakirja. Ja yhen Pohjolan-Pirhosenki löysin taas. Nyt mulla on niin monta lukematonta kirjaa hyllyssä, että pitäs vähän jo rajottaa. Mutku...

En tiedä johtuuko se kaikenmaailman höhtyvästä jota nyt lentelee ympäriinsä vai mistä, mut mun silmät on ollut koko päivän jotenki ihan turvoksissa ja kuivan oloset. Ärsyttää.
Mikähän siinäki muuten on, että sit kun mun tekee ihan tolkuttomasti mieli karkkia, mitkään kaupat ei oo auki, eikä jaksa lähtee minnekään hirveen kauas karkin takiakaan. Pöh.

Neulottu pehmolelu ja muuta...

Eilen oli taas niin mahtipäivä ettei tosikaan. Tai siis ilta. Kyl ihminen osaa sit olla onnellinen suht pienistä mut niin isoista asioista.
Muutaman tunnin väsäsin pehmoleluja noille mun pienimmille hartsinukeille jotka on 14 cm pitkiä. Vähän tuli liian iso tosta ensimmäisestä joten se saa lähteä ystävän nukelle joka on kymmenisen senttiä isompi. Hain ihan tarkotuksella sellasta käytettyä luukkia, isosti rakastetun pehmopupun näköä.

Kaheksan maissa lähettiin rullaileen tolla mun pyörätuolilla. Avokki jaksoi työnnellä mua ainakin jonku 4-5 kilsaa ja ois varmaan jaksanu pidemmältikin mutta ilta alko mennä jo aika pitkälle.

Rakastan ihan simona tätä Perkkaan ympäristöä, en haluu koskaan muuttaa täältä pois. Paitsi siihen isoon kartanoon.

Vermon raviheppaloita

Noita kotiloita oli sillä matkalla varmaanki tuhansia, yäk!

Kohta mennään Perkkaa-päiville tohon talon taakse.

Uniasiaa

Hohhoh... Oon nyt joka päivä tällä viikolla heräillyt siinä yhdentoista maissa aamuisin ja se on alkanut rasittaa kun tuntuu että siinä vaiheessa kun herää, ei koko päivästä tule oikeen enää mitään.
Okei, voisinhan mä laittaa herätyskellon soittamaan aiemmin mutta mulla on tapana nukahtaa känny kädessä kun olen laittanut herätyksen unenpöpperössä pois, vaikka tarkotus on ollu torkuttaa, eli se siitä. Voishan sen kännyn toki laittaa kauemmas niin että joudun nousemaan sammuttaakseni sen, mutta ääh...

Mietin, että mistä sitä unta nyt yhtäkkiä mahtaa riittää, kun vielä pari viikkoa sitten nousin ihan reippaana ylös siinä yhdeksän maissa. Eihän tää nyt sinänsä maailmoja kaada kun ei mulla ole mitään syytä miksi herätä aamulla aikasin, mutta jotenkin oon huomannu että sitä vaan kummasti saa enemmän aikaan kun herää aiemmin. Kummallista.
Onkohan siitä apua oikeesti yleisvireyteen, jos syö vitamiineja purkista tai hedelminä?

Mulla on nykyään vaikeuksia nukahtaakin illalla. Osasyy on tosin meidän makuuhuoneen ikkunan kupeessa rääkyvä satakieli. Parin tunnin ajan se on hiljaa jostain kahdestatoista kahteen, eli siinä ajassa jos nukahtaa niin hyvä on.
Mua ei edes auta nukahtamaan se, että olen rehkinyt päivällä. Sit kun aamupäivällä herää, on pitkään sellanen tosi puuronen ja tukkonen olo vaikka juo pari kuppia kahvia.

Kai tää tästä, revittävä itsensä aamulla hereille, ei siinä muut auta. Viikonloppuisin tää sujuukin paremmin koska Avokki heräilee niin aikasin, ei oo helppoo muuttaa yhtäkkistä viikkorytmiä ja nukkua pidempään kun kello soittaa ennen kuutta joka aamu.
Mulle sen sijaan tuntu olevan oikeenkin helppoa laittaa tää nukkuminen ihan persiilleen.

Reklamointia

Eilen jouduin soittamaan terkkariin, kun Kelaan ei ollut kuulunut sitä mun b-lausuntoa, vaikka lekuri nimenomaan lupasi laittaa sen suoraan sinne ja kopion mulle.
No tänään lekuri itse soitti ja pahoitteli asiaa ja lupasi nyt laittaa sitten mulle postiin sen b-lausunnon.
Ihmisiähän ne lääkäritkin on ja niillä on miljoona muutakin asiakasta ja hommaa, mutta aina sitä sit kuitenkin ottavana osapuolena miettii että miettiikö ne ollenkaan että ihmisten tulot on heistä ja heidän toimistaan riippuvaisia.
Kelasta ehtikin tulla jo lisäselvityspyyntö, että 1.6. täytyy olla sen b-lausunnon siellä. Kai se siksi ehtii mennä. Ärsyttää vaan sekin, että nyt kun on aikalailla ite alentuneessa kulkutilassa, niin silloin alkaa muut asiat mennä häränpyllylle eikä niitä noin vaan sit pääse hoitelemaan. Kun mun pitäis nyt olla laittamatta ollenkaan painoa tolle oikeelle jalalle ja kaikkee. Plääh.

Eilen ei tullut Hesarikaan, laittelin siitä sit palautetta niin sain 3 ilmaista lehteä tilauksen päälle. Ihan jees.

Potilas hiukan obeesi.

Tänään tuli Töölökäynnin epikriisi kotiin, ja mua vähän huvitti kun samassa lauseessa luki että "yleiskunto hyvä, potilas hiukan obeesi".
No ensinnäkin positiivista, että ihan vaan hiukan ollaan obeeseja ja sekin on positiivinen seikka, että ihan huippukirurgi on nyt todennut jotta voi sillä läskilläkin hyvä yleiskunto olla!
Joojoo, leikki leikkinä, ymmärsinhän mä sen että hyvällä yleiskunnolla tarkoitettiin lähinnä sitä että en ole missään alentuneessa tilassa jalan haavan vuoksi jne.

Oonkin nyt viikonlopun aikana syönyt pienempiä ruoka-annoksia. Tavan mukaan yleensä santsaan ja sitten ollaankin jo siinä tilassa että vatsaan vähän sattuu kun se on niin täynnä.
Nyt ei ole tullut sitä fiilistä ja olo on ihan oikeasti sellainen kevyempi. Ihan vaan niinkuin vatsassa. Ei pullota, eikä purista. No siis pullottaahan se maha, mutta ei silleen pallomaisen pinkeenä syönnin jälkeen.
Kävinkin vaa'alla ja onhan tuota reilu kilo kaikonnut. Tosin kilon kaks paino vaihtelee päivittäin että en nyt ala voitonjuhlaa vielä pitämään.

Oon senkin päättänyt, että mitään en itseltäni kiellä. Kohtuus tietenkin kaikessa, mutta ei mulla ole päivittäin tapana ns. herkutella muutoinkaan. Vähän voi syödä kaikkea, on ihan turha lähteä sille linjalle ainakin mun kohdalla, että kieltäisin itseltäni sitä ja tätä ja sitten kärvistelisin hulluna tunkiolla, kun tekee mieli niinmaanperkuleesti just sitä mitä ei saa syödä, vaikka noin muutoin sitä jotain ei tuliskaan usein syötyä.
Hyvin menee siis, mutta menkööt. Toivottavasti pysyn tällä tiellä ja uskon että pikkuhiljaa tapojaan muuttamalla saa aikaan pysyvämpiä tuloksia.

Sunnuntaisaaliit

Avokki kärräs mut tänään tonne Vermon kirppikselle pyörätuolilla. Aamulla meinas olla taas pää kipeä kun mulla on ilmeisesti nykyisin tapana purra hampaita yhteen nukkuessa ja sen lisäksi pitää tyynyä tuhannen myttynä pään alla niin että pää on ihan kummallisissa asennoissa. Aamupala syötiin siis arskat päässä, vähänkö starafiilis.
No pari Aspirin Zippiä huiviin ja kas, se päänsärky lakkasi. Tosin oksetusolo oli koko matkan kirppikselle ja takasin. MUTTA, sehän ei lainkaan estänyt mua käymästä Avokin kukkarolla. Kuvasta puuttuu iso savipata, joka lähti mukaan vitosella. Siis VIISI EUROA savipadasta. Oikeestihan ne on törkysen kalliita.
Löysin jälleen kerran Utrion, ja pari Pohjolan-Pirhosta. Kolme kirjaa yhteensä 1,50e. Eli 50cnt kipale.
Sit löysin tommosta hauskaa kangasta, ompelulankasetin ja keittiöön kapalliset verhot. Sit löydettiin mun työpöydälle työpöytälamppu. Yhteensä rahaa meni 13 euroa. Avokki ei tosin taaskaan löytänyt mitään.
Kateltiin että siellä oli Romanian romaneja, niin niiden pöydässä oli myynnissä uusia kelloja, kännyköitä ja muuta tavaraa, mistä lie nekin sinne ilmestynyt, varmaankin tarpeettomana myyvät perintöjään vuosien takaa. *köh*

Nyt ei enää päätä särje ollenkaan, eikä oo oksuolokaan. Eiköhän se taas tästä.

Pohjan mudat.

Eilen illalla tais olla joku low point tässä mun painoiluasiassa.
Noin yleisesti ottaen se ei häiritse, eikä ole suuremmin edes mielessä. Paitsi sen jälkeen kun kävin takkiostoksilla ja päälleni ei meinannut mennä edes ne extraextralaardivaatteet.
Pikkuhiljaa ajatus on vallannut aivoissani yhä suurempaa ja suurempaa alaa. Ehkä syy on kevään, mainonnan, tulevan kesän tai minkä lie, mutta koen aivan valtavaa painostusta jota en ole oikeastaan koskaan ennen tunnistanut.
Mutta nyt se on iskenyt kuin miljoonan kilon leka. En saisi olla tyytyväinen olotilaani tursakkeena, laardikasana ja paksukaisena. Huono omatunto siitä, että ei ole huonoa omaatuntoa läskeydestään. Mikä paradoksi!

No mitäs nyt sitten? Annanko mielivallan ulkoa tuleville ärsykkeille siitä että painoa on pudotettava jotta voisi kokea olevansa jotenkin ihmisen oloinen, siis muiden mielestä?
Totuus ja faktahan on se, että pienempi elopaino rasittaa pienemmin jo muutoinkin kovalla rasituksella olevia jalkojani. Polvilumpion päällä ruhon kannattelu toimisi pienemmillä lukemilla paremmin.
JA NE VAATTEET!

Avokkia nyppii, kun viime aikoina olen vetänyt painoasiat ties mihin keskusteluun. Olisko siis aika tehdä jotain, sillä en todellakaan aio tehdä läskeistäni painolastia suhteelle. Parisuhde ei ole terapiaistunto jossa puran huonoa itsetuntoani, joka ei edes ole kovin huono mutta sen pitäisi kai olla. Epävarma ennemminkin itsestäni olen kuin huonoitsetuntoinen. Epävarmuus on epäseksikästä.

Tästä alkaa siis yritys pudottaa sitä painoa. Saa nähdä miten akan käy.

Aamupala: Puuroa, kahvia ja appelsiini.

Kulttuuririentojen loppuvuosi

Jos nyt tuntuukin elämä olevan hiukkasen tylsähköä niin sitä se ei tule olemaan elokuusta etiäppäin.

Blää.

Voi helatorstai. Mulle ois varmaan tänään tullut postissa yks nukke jos ois Kusti polkenut, mutta ehkäpä sitten huomenna. Avokkikin on töissä ja vähän meinaa olla sellainen peukaloidenpyörittely-fiilis.
Vois sataakin pikkasen, niin ei ois niin painostavaa.
Nukuin tänään melkeen kahteentoista. Ei oo tapahtunu ihan muutamaan kuukauteen moista juttua ja nyt onki aika blääblää- olo. Väsyttää.
Eilenki nukahdin ihan kunnolla ennen kahtatoista vaikka yhteentoista asti posotin. Mikälie kevätväsymys oikeen iskeny.
Tarttis varmaan taas katella tonne lääkekaappiin ja alkaa mussuttaa noita kaikenmaailman vitamiineja joita sinne kaappiin on hankkinu, saattais olla jopa jotain vaikutusta. Ainaki enemmän, ku silloin ku ne on siellä kaapissa.

Kokovartalokipsaus...

... No ei nyt sentään kuitenkaan, ähäkuttiset! Mutta tämmönen ny kuiteski.

Kuukauden päivät se saa siinä lotjotella ja sitten katotaan, että onks mulla taas parantunu jalka vai mitäkä tehään sitte seuraavaksi.

Äitiliinit.

Tänään on yllättäin vietetty täälläkin äitienpäivää. Mentiin junalla Masalaan ja iskä olikin jälleen kerran loihtinut hyvää ruokaa. Uusia perunoita, punakampelaa remoulade-kastikkeen kera, salaattia ja vihreitä papuja.
Jälkkäriks oli suussasulavaa suklaakaakkua.
Tein äidille häthätää pienen lahjan, kun en tohtinut mennä ilman mitään vaikka tiedän että niinkin saa tehdä. Syntyi kännykkäpussi.

Hieman oli sellainen surumielinen ja alakuloinen olo koko päivän, kun yllätyksekseni päässä pyöri ajatus siitä pienokaisesta joka aloitti matkansa minussa, mutta ei viihtynyt kuitenkaan kovinkaan kauaa. Enhän mä tätä äitienpäivää olis kuitenkaan varmaan omalta kohdaltani vielä juhlistanut, ois tuntunut hassulta juhlistaa sitä pienen pieni tyyppi mahassa. Mutta kuitenkin.. Mustakin olis voinut tulla äiti. Se tuntuu tänään jotenkin hirveen surulliselta, ettei tullut.

Juhlistetaan silti niitä äitejä jotka ovat saaneet kunnian tulla äideiksi. Hienoa työtä!

Hohhoh!

Kyl on ollu harmaata ja väsynyttä meininki täällä meilläpäin.
Oon mä tosin käsin ommellu taas tänään ja Avokki kävi kynityttämässä tukkaansa. Ai ai, ku takas tuli niin mahottoman komia miäs. Mistä lie oonki tommosen löytäny. Nam.

Nuudeliwokkauksen lomassa totesin että tekis mieli jotakin jälkkäriks niin toi rupes touhuumaan kaurakeksejä.
Sit kun ne on valmiit, ni pelataan erä Trivialia. En oo tähän mennessä voittanut sitä millään tasolla ja niitä tasoja oli sen 1-6. Hemmetti.
Onneks en oo huono häviäjä, saattaisin muuten olla itkupotkuraivareita vääntämässä vähän väliä tommosen supertietäjän kanssa.
Huomenna mennään Äitienpäivämoikkauksille Masalaan ja maanantaina mulla on Töölössä käynti plastiikkakirurgian poliklinikalla. Siitä sitten maanantaina lisää.
Mutta ällös olko huolissanne, kyse ei ole mistään lisävarusteiden hankinnasta. Niitä riittää ihan omasta takaa, tai siis edestä. Ja takaa.

Isoisoäidin virkkaamat pitsit uusiokäytössä.

Sadekiharoita

Tänään oli pelätty lääkärissäkäynti.
Osoittautui sitten, että se lääkärikäyntipelko oli aivan turha, sillä vastassa oli erittäin ystävälliset kasvot omaava lääkäri.
Mulla on jo mennessä sellainen HV-asenne, kun ei ne usko mitään kuitenkaan, asiat saa vääntää rautalangasta ja heitellä ilmaan omat diagnoosit ennenku mitään tapahtuu, jos tapahtuu silloinkaan.
Kuitenkin tää asennoituminen oli ihan samantien kadoksissa, kun kerroin tarvitsevani uuden B-lausunnon kuntoutustuen jatkamista varten. Lääkäri totesi vaan että selvä, pläräsi mun miljoona kilometriä pitkiä potilaskertomuksia ja kirjotti ylös tän hetkisestä tilanteesta, tulosti epikriisejä ja lupasi lukea ne kaikki läpi viikonloppuna.
Sanoin, että ehkäpä olis hyvä vuoden loppuun asti nyt tällä hetkellä saada sitä saikkua lisää kun on vielä kaikenmaailman kuntoutuskartotukset ja ammatillisen kuntoutuksen kartotukset tulossa, niin lääkäri totesi että laitetaanpa tammikuun lopulle koska joulukuussa tulee hirveesti saikkuhakemuksia.

Sain mä sen repeemäänkin, kun se siinä jotain räknäs ja vähän sadatteli tietokoneita ja sanoin että se on tää maanantai aina tämmöstä.
Lääkärin kasvoille levisi ensin sellainen tuijottava vakava ilme, jonka jälkeen se totesi hitaasti ja matalalla äänellä että nyt on perjantai ja molemmat revettiin. Luuli hetken ihan tosissaan että työviikko on vasta aluillaan vaikka oli ajatellut koko päivän että ois perjantai.

Jäi kyllä ihan tajuttoman hyvä mieli siitä kuinka vaivatonta voi lääkärissäkäynti parhaimmillaan olla kun lääkäri kuuntelee ja tekee niinkuin potilas käskee. Hehheh!

Ulkona on taas kostee ilma ja mun tukka tykkää siitä aina hirveesti. Se menee ihan kikkaroille. Saispa tota kosteaa ilmaa purkitettua johonki suihkepulloon, ku ei mulla mistään suihkutettavista hoitoaineistakaan tuu tämmöstä tukkaa.

Vain vähän vammainen.

Olen liittynyt Facebookissa MMC- vertaistukiryhmään. Ihan sattumalta tääkin tapahtui, koska mun blogille eksyi eräs nainen jonka lapsella on myös MMC ja hän siitä mulle vinkkasi.
31-vuotiaaksi asti piti elää, että löysin kaltaisteni seuraan.

Olen aina elänyt terveiden ihmisten maailman ja sairaalamaailman välissä ja se on ollut aika raadollistakin paikka paikoin.
Vamman taso ei oo kuitenkaan sellanen, että olisin siltikään tuntenut oloani kotoisaksi vaikeammin vammaisten kanssa. Olen siis tässäkin asiassa väliinputoaja.
Mulle on iskostunut sellainen "terveen ihmisen mentaliteetti" toisaalta, koska ystäväpiiri ja muut tahot on olleet aina niitä vammattomia enkä osaa aina ajatella olevani vammainen.
Siksi kai mulle on kehittynyt jokseenkin juureton identiteetti, en tunne kuuluvani oikein mihinkään koska tiedostan sen kuitenkin etten ole vammaton, mutten kunnolla vammainenkaan.
Musta ei näe heti ulospäin mitään vamman merkkejä, mutta siellä ne ovat kuitenkin jos osaa vain katsoa.
Nyt onkin sitten ollut todella avartavaa jutella muiden kanssa jotka itse elää saman vamman kanssa tai joilla on MMC-vammainen lapsi, ja niitä on siellä ryhmässäkin yli sata.
Monella se on yhtä lievänä kuin mulla, ja monella on ollut täysin samanlaisia koulukokemuksia.
Se tuntuu sinänsä aika uskomattomalta kuulla miten samankaltaisia juttuja ollaan koettu, enkä mä ole koskaan aiemmin edes livenä tavannut MMC-vammaista. Se on kuitenkin yks yleisimmistä kehityshäiriösairauksista.

Kai se on pakko todeta, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ehkä mä noiden ihmisten myötä opin tuntemaan lisää myös itseäni, sillä terveiden ihmisten kanssa jostain vammasta tai sairaudesta puhuminen ei oo koskaan sama asia. Eihän terve ihminen voi täysin ymmärtää.
Vertaistuki on se kaikkein paras tuki mitä voi saada.
Ja ehkä mä myös saan uutta suhtautumistapaa vammaisuuteen, koska se on jotenkin mulle ollut aina häpeällinen asia.

Painavaa asiaa.

Nyt meinaa olla sellainen päivä, et lähteeköhän ollenkaan käyntiin? Nukuin tosi sikeesti koko yön heräämättä kertaakaan (yleensä juoksen vessassa pari kolme kertaa) ja aamulla yheksältä silmät avatessa ei meinannu herätä.
Painostava ilma tuntuu olevan ja heräsinkin ihan hikisenä.
Mun oli tarkotus vähän myöhemmin lähteä kävelylle, mut en tiedä kyllä miten käy.

Oon haaveillu tässä jonku aikaa kävelysauvoista, jotta vois mennä tasapainoista mutta reipasta kyytiä tuolla ulkosalla. Kävely ilman kävelykeppiä tuntuu vielä vähän hataralta eikä ilman jaksa pitkiä aikoja mennä joten niihin kävelysauvoihin vois sitten nojailla kesken matkaa.
En vaan oikein tiedä mistä niitä lähtis kattelemaan. Suosituksia?
Proteesimestarikin totes ihan heti amputoinnin jälkeen että liikunta on tärkeetä ja sauvakävely vois sopia mulle.